FORSSAN LIIKEMIESYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2008

 paluu etusivulle

6.2.2008 Liikemiesyhdistyksen vuosikokous pidettiin Hotelli Koskenniskassa. Johtokunta kokoontui toimintakautensa viimeiseen kokoukseen. Sovittiin vuosikokouksen toteuttamisesta sekä esille tulevista asioista. Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Veikko Yli-Krekola ja sihteerinä Timo Mäkinen. Yhdistyksen tilintarkastajiksi valittiin Kari Kasurinen ja Hannu Ruotsi varalle Eero Paakkonen ja Erkki Ketelimäki. Liittymismaksuksi sovittiin edelleen 50 euroa, myös jäsenmaksu 40 euroa pidettiin entisenä. Toiminatakertomus hyväksyttiin, samoin tilinpäätös. Vastuuvapaus myönnettiin johtokunnalle sekä taloudenhoitajalle. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Stenberg. Uudistuneen johtokunnan jäseniksi valittiin Antti Alasentie, Arto Heino, Kari Heinämäki, Simo Jaakkola, Simo Moberg, Pertti Laine, Heikki Rinne, Jari Stenberg ja Seppo Yrjölä. Johtokunta kokoontui pitämään järjestäytymiskokousta. Varapuheenjohtajaksi valittiin Simo Jaakkola ja sihteeriksi Antti Alasentie. Läsnä 35 jäsentä.

5.3.2008 Maaliskuun kuukausikokous oli Nordea Forssan konttorissa. Isäntänä toimi Otto Kuronen, joka myös esittäytyi uutena liikemiesyhdistyksen jäsenenä. Saimme tietoa talouden näkymistä. Läsnä 27 jäsentä.

2.4.2008 Huhtikuun kuukausikokous pidettiin Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:n Forssan tehtaalla. Isäntänä toimi tehdaspäällikkö Matti Salo. Tutustuimme tehtaan tuotantoon ja tuotteisiin.  Jäseniä oli paikalla 19.

7.5.2008 Toukokuun kuukausikokous pidettiin matkakokouksena tutustumalla Ofa Oy:n Loimaan kettinkitehtaaseen. Isäntänä toimi tehtaanjohtaja Jouni Nurminen. Hän kertoi mielenkiintoisia asioita tehtaan historiasta ja esitteli tehtaan tuotantoa. Jäseniä oli mukana 28 kpl.

Elokuussa yhdistyksen jäsenmatka suuntautui Tallinnaan. Mukana oli 13 jäsentä.

3.9.2008 Syyskuussa kuukausikokous oli Astrum Auto Oy:n uudistetussa Forssan toimipisteessä. Isäntänä toimi myyntipäällikkö Ari Kyrkkö esitellen uutta hienoa myymälää ja huoltokorjaamoa. Mukana jäseniä 37 kpl.

1.10.2008 Lokakuun kuukausikokous tehtiin matkakokouksena Tampereelle. Tutustuimme Saarioinen Oy:n toimintaan Tampereen pääkonttorissa Jouni Mattilan johdolla. Matkalla pidimme tietovisailun. Mukana jäseniä 27 kpl.

15.10.2008 teimme yritysvierailun Hämeen Liiton tiloihin Hämeenlinnaan. Maakuntajohtaja Juhani Honka esikuntineen esitteli Hämeen Liiton toimintaa. Tilaisuuteen osallistui 17 jäsentä.

5.11.2008 Marraskuun kokous pidettiin Auto-Kehä Oy:n Forssan myymälässä. Myyntipäällikkö Petteri Paakkonen esitteli yrityksen toimintaa. Uutena jäsenenä esittäytyi Perttu Lilja. Mukana 21 jäsentä.

3.12.2008 Joulukuun kuukausikokous oli Forssan Seudun Osuuspankin tiloissa. Isäntänä toimi Jouni Hautala kertoen taantuman mahdollisista vaikutuksista liike-elämään. Uutena jäsenenä esittäytyi Kai Behm. Mukana oli 41 jäsentä.

Yleistä: Kokouksissa kävi yhteensä 262 jäsentä, Tallinnan matkalle osallistujia oli13.  Johtokunta piti mennyttä toimintakauden jäsenaktiivisuutta hiukan laskeneena edellisiin vuosiin verrattuna. Tästä syystä johtokunta järjestää jäsenkyselyn toiminnan aktivoimiseksi. Yhdistyksen jäsenillä on jälleen ollut mahdollisuus tutustua erilaisten yritysten toimintaan. Jukka Rauhaniemi oli jälleen järjestänyt matkakokousten kuljetukset ammattitaidolla.

Forssan Liikemiesyhdistys ry.

Forssassa 16.1.2009

Jari Stenberg                                                             Antti Alasentie

puheenjohtaja                                                            sihteeri

Sivun alkuun